Miten Alfa Ja Beetasäteily Löydettiin
- Tämä aihe on tyhjä.
-
Artikkelit
-
+
Miten Alfa- ja Beetasäteily löydettiin?
Vuonna 1895 Wilhelm Conrad Röntgen keksi röntgensäteet, jotka ovat sähkömagneettisia aaltoja. Näiden säteiden vaikutus ihmiskehoon herätti kuitenkin pian huolta ja tutkijat alkoivat tutkia muitakin säteitä, joita ympäristössämme on.
Vuonna 1896 ranskalainen tutkija Henri Becquerel löysi uuden säteilyn, jota hän kutsui uraani-säteilyksi. Hän oli huomannut, että säteily ilmeni automaattisesti uraaniharkkojen lähellä. Becquerel jopa huomasi, että tämä säteily oli kykenevä läpäisemään paperia ja ohutta alumiinilevyä.
Tutkiessaan tätä ilmiötä, Marie Curie keksi vuonna 1898 uuden termisen: radioaktiivisuus. Curie ja hänen aviomiehensä Pierre huomasivat, että joillakin uraanimalmeilla oli voimakkaampi radioaktiivisuus kuin toisilla. He käyttivät tarkkoja mittalaitteita mitatakseen säteilyn voimakkuutta ja huomasivat, että nämä aineet pystyivät synnyttämään säteilyä ilman ulkopuolista energiaa.
Curien löysivät myös uusia radioaktiivisia elementtejä, joita he kutsuivat poloniumiksi ja radiumiksi. Heidän löytönsä muutti kemian historian ja toi heille myös Nobel-palkinnon vuonna 1903.
Vuonna 1900 ranskalainen lääkäri Paul Villard löysi vielä yhden uuden säteilyn, jota hän kutsui gammasäteiksi. Nämä säteet olivat vieläkin voimakkaampia kuin uraanin säteet ja niitä oli vaikeampi suojata.
Vuonna 1911 Ernest Rutherford, joka myös tutki radioaktiivisuutta, löysi vielä kaksi uutta säteilyä. Hän antoi niille nimet alfa- ja beetasäteily. Rutherford huomasi, että alfasäteily koostui heliumatomeista, kun taas beetasäteily koostui elektroneista.
Tämä löytö johti läpimurtoihin atomifysiikassa. Rutherfordin tutkimukset radioaktiivisista aineista yhdessä muiden alkaneiden kemistien kanssa johtivat uusi atomimallin kehittämiseen, joka muovasi koko tieteenalaa. Tämä teoria oli atomiydin, missä positiivisesti varautunut ydin ympäröi negatiivisesti latautuneita elektroneja.
Nykyään tiedämme, että sekä alfa- että beetasäteilyllä ovat omat vaikutuksensa ihmiskehoon. Alfasäteet ovat raskaampia, joten ne eivät pysty kulkemaan kovin pitkälle ilmassa ennen kuin ne törmäävät johonkin. Beetasäteet voivat kulkea pidemmälle, mutta ovat silti ohuempia kuin alfasäteet.
Kaikki nämä säteilyn muodot aiheuttavat kemiallisia reaktioita, jotka voivat vahingoittaa elävää kudosta. Säteily vaikuttaa atomien elektronirakenteeseen ja voi muuttaa niitä esimerkiksi ionisoimalla niitä. Tämä tarkoittaa, että elektroneja irtoaa atomista ja ne voivat hyvinkin poistua soluista.
Tiede on edelleen kehityksessä ja tietoa säteilyn mahdollisuuksista voidaan käyttää esimerkiksi syöpähoidoissa. On kuitenkin tärkeää suojautua liialliselta säteilyltä ja huolehtia siitä, että ympäristössäsi olevat säteilylähteet ovat mahdollisimman turvallisia.
**
- Sinun täytyy olla kirjautuneena sisään vastataksesi tähän aiheeseen.